Lisäkulut

Vuokralaisen on maksettava kaikki vuokra-aikana aiheutuneet ylimääräiset kilometrit, puuttuva polttoaine, pysäköintimaksut ja muut mahdolliset vuokrasopimukseen kuulumattomat kulut.

Lisäkulujen maksamisesta voidaan sopia muutamalla eri tavalla.

Non Keyless -vuokrauksissa:

Non Keyless -vuokrauksissa, eli vuokrauksissa jossa auton omistaja ja vuokraaja tapaavat vuokrauksen alkaessa sekä loppuessa, voidaan vuokra-ajan ylimääräiset kulut merkitä sovelluksessa vuokrasopimukseen auton palauttamisen yhteydessä vuokrasopimuksen "lisäkulut" kenttään. Tämän jälkeen lisäkulujen hinta lisätään automaattisesti vuokralaisen kokonaisvuokraan, joka veloitetaan vuokra-ajan lopussa. GoMore siirtää lisäkulut osana vuokratuloja suoraan auton omistajan GoMore-ansioihin neljä päivää vuokrauksen jälkeen.

Mikäli GoMore ei ole voinut automaattisesti veloittaa lisäkuluja esimerkiksi vuokralaisen maksukortista johtuvista syistä. Saavat sekä auton omistaja että vuokralainen saavat automaattisen sähköpostiviestin epäonnistuneesta automaattiveloituksesta, jonka jälkeen GoMore veloittaa maksun tarvittaessa jälkikäteisveloituksena vuokralaisen maksukortilta, ja maksaa summan omistajan GoMore -ansioihin.

Huom! Dokumentaatio vuokrasopimukseen lisätyistä lisäkuluista on tarvittaessa esitettävä GoMorelle ja vuokralaisille rutiini tarkastusten aikana.

Lisäkulut voidaan sopia myös auton omistajan ja vuokralaisen välillä joko välittömästi vuokra-ajan jälkeen tai siirtämällä summa auton palautuksen yhteydessä omistajalle.

Lisäkulujen ilmoittaminen vuokrauksen jälkeen

Mikäli vuokra-ajan jälkeen omistajalle tulee lasku vuokrauksen aikaisista lisäkuluista (esimerkiksi jos auton omistaja saa parkkisakon tai laskun maksamattomasta parkkimaksusta vuokrauksen päättymisen jälkeen), auton omistaja voi ilmoittaa lisäkuluista vuokrauksen päättymisen jälkeen. GoMoren lisäkulujen käsittelyaika on 1-3 arkipäivää ilmoituksen vastaanottamisesta.

Lisäkuluista voidaan ilmoittaa vuokrauksen jälkeen:

  • Sovelluksen kautta kirjautumalla sisään, siirtymällä toteutuneisiin vuokrauksiin, valitsemalla vuokrauksen jonka ajalta lisäkulu on tullut ja klikkaamalla kyseisen vuokrauksen tietojen lopusta “Ilmoita kuluja”. Kuluilmoitukseen sinun tulee lisätä kuva laskusta sekä kirjoittaa lisätietoja tekstiruutuun.
  • Selaimen kautta kirjautumalla sisään profiiliin, navigoimalla sivun oikeasta yläkulmasta vuokravaraukset välilehdelle, valitsemalla vuokrauksen päättyneistä vuokrauksista jonka aikana lisäkulu on tullut. Valitun vuokrauksen tiedoista, painamalla “Ilmoita kuluja” ja lisäämällä kuluilmoitukseen kuva laskusta sekä tiedot kulusta.

Kun olemme vastaanottaneet lisäkuluilmoituksen, tarkistamme tilanteen ja mikäli voimme todeta lisäkulujen johtuneen vuokrauksesta, veloitamme kulut vuokralaiselta, ja maksamme summan suoraan auton omistajan GoMore -ansioihin.

Lisäkulujen veloituksen lisäksi, GoMorella on oikeus veloittaa vuokraajalta hallinnointikuluja GoMoren vuokraehtojen mukaisesti.

Keyless - vuokrauksissa

Lisäkulut, kuten puuttuva polttoaine sekä ylimääräiset ajetut kilometrit, käsitellään sovelluksen kautta automaattisesti ja ne veloitetaan vuokralaisen, varauksen yhteydessä, palveluumme lisäämältä maksukortilta. Tämän jälkeen summa siirretään automaattisesti auton omistajan GoMore-ansioihin neljän vuorokauden kuluttua vuokra-ajan päättymisestä.

Mikäli GoMore ei ole voinut automaattisesti veloittaa lisäkuluja esimerkiksi vuokralaisen maksukortista johtuvista syistä. Saavat sekä auton omistaja että vuokralainen saavat automaattisen sähköpostiviestin epäonnistuneesta automaattiveloituksesta, jonka jälkeen GoMore veloittaa maksun tarvittaessa jälkikäteisveloituksena vuokralaisen maksukortilta, ja maksaa summan omistajan GoMore -ansioihin.

Lisäkulujen ilmoittaminen vuokrauksen jälkeen

Mikäli vuokra-ajan jälkeen omistajalle tulee lasku vuokrauksen aikaisista lisäkuluista (esimerkiksi jos auton omistaja saa parkkisakon tai laskun maksamattomasta parkkimaksusta vuokrauksen päättymisen jälkeen), auton omistaja voi ilmoittaa lisäkuluista vuokrauksen päättymisen jälkeen. GoMoren lisäkulujen käsittelyaika on 1-3 arkipäivää ilmoituksen vastaanottamisesta. Lisäkuluista voidaan ilmoittaa vuokrauksen jälkeen: